50 vuotta rakentamista ja tutkimusta

Keväällä 2017 allekirjoittaneen ikämittariin tuli maagiset 50 vuotta, mikä sai minut pohdiskelemaan mikä rakentamisessa, suunnittelussa ja rakennustutkimuksessa on tänä aikana muuttunut. Kuuleehan usein sanottavan, että tieto lisää tuskaa ja aika lopulta näyttää, onnistuimmeko hankkeissamme.

1960-luku

50 vuotta sitten, vuonna 1967 Suomi ja rakentamisen maailma näyttäytyi meille hyvin toisenlaisena kuin tänä päivänä. Rakennukset perustettiin silloin usein hyvin lähelle maanpintaa, puurunko saattoi ulottua ½ metriä maanpinnan alapuolelle, betonisia valesokkeleita rakennettiin ja vesikatteen kaltevuus lähenteli nollaa prosenttia. Ensimmäisiä lämpölaseja asennettiin taloihin ja ikkunapinta-alat moninkertaistuivat sitten 50-luvun.

Kähköinen

1970-luku

1970-luvulle siirryttäessä kerrostalojen betoniset sandwich-elementtitalot syrjäyttivät 60-luvun paikalla rakennetut kivitalot. Kerrotaan, että näiden 70-luvun betonielementtitalojen tavoitteelliseksi käyttöiäksi oli kaavailtu 50 vuotta, tästä päätellen alkaisi näiden talojen tekninen käyttöikä lähestyä loppua ilman mittavia saneeraustoimia. Vuosikymmenen alkupuolella kuntien arkkitehtikaavoittajat laativat kilvan tasakattoisten talojen asemakaavoja. Ja edelleen rakennettiin matalalle, ellei peräti maanalle. Rakennusaineteollisuus keksi uusia rakennuslevyjä ja nopeampia rakennustapoja. Usein kuulee sanottavan, että ”oli se hirveää aikaa, kun rakennettiin niitä rumia tasakattoisia taloja”. Tähän olen voinut joskus todeta tarkastaessani tasakattoista taloa, että ”onneksi talossanne on tai on ollut tasakatto. Jos talossanne ei olisi tasakattoa, niin olisi märkäalapohja ja perustukset”. Tasakattoiset talot olivat aikanaan ainoita taloja, joissa katon sadevedet oli ohjattu hallitusti sadevesiviemärillä pois talon alta ja vierustalta, kun samaan aikaan harjakattoisien talojen sadevedet ohjattiin surutta maahan perustuksia ja alapohjaa kastelemaan. Saatettiinpa harjakattoisien talojen katon syöksytorvien alle rakentaa kivipesiä tai salaojakaivoja, joiden kautta vedet varmuudella ohjautuivat talon salaojiin ja toimivat kastelukanavana koko talon osalta kastellen samalla ulkoseinien alalaitoja.

Kosteusvauriot ylittivät uutiskynnyksen Suomessa jo 1970 -luvun lopulla, kun vuoden 1974 energiakriisin aiheuttama energiakorjausbuumin virheet alkoivat konkretisoitua karmealla tavalla. Uutisointia hallitsi suurelta osin lattiasieni, homeista ei vielä suuremmin puhuttu. Sisäilmaongelmista kirjoitettiin toki jo vuonna 1975, kun lastulevyjen formaldehydin ärsyttävä haju oli ykkösuutinen päivälehdissä – home sai vielä odottaa vuoroaan.

1980-luku

1980-luvulla teollinen pientalorakentaminen alkoi yleistyä puurunkoisien elementtitalopakettien muodossa. Rakennuslevyjen yleistyminen ja kivirakentamisen vähentyminen olivat tuoneet edellisellä vuosikymmenellä sisätiloihin varsin yleiset lastulevyt ja sisäilman terveyshaittoistakin uutisoitiin. Syylliseksi ei osoitettu homeita, vaan edellä mainittua formaldehydiä. Usein kuulee puhuttavan, että formaldehydi ja tästä aiheutuneet ongelmat olisivat menneisyyttä. Huomioitavaa on kuitenkin, että kyseistä ainetta käytetään ympärillämme lähes kaikkialla, mikä voi aiheuttaa joillekin edelleen terveydellisiä haittoja. Lastulevyn maineen menetys oli kaiketi kiihdyttämässä osaltaan kipsilevyjen yleistymistä. Vuosiluvun puolessa välissä asbesti ja sen haitallisuus nousivat puheenaiheeksi ja asbestin käyttöä alettiin kieltää.

Nykyisin tiedämme, että kosteusvaurioiden valossa 1980-luvulla ongelmat olivat suuresti sukua 60-luvulle. Vuosikymmenellä rakennettiin edelleen valesokkeleita, perustettiin talot matalalle, korvausilmaa annettiin vain autotallille ja ehkä pannuhuoneelle, kun öljypoltin ei muuten toiminut, salaojitus usein tehtiin, mutta ne tukittiin nopeasti talon vierustalle ohjatuilla sadevesillä, rakenteen sisään jätettiin käyttövesiputkia ilman, että suojaputkista oltaisiin edes kuultu, jne. Voidaan kaiketi todeta, että vuosikymmen varmisti, että 1990-luvulla päästiin puhumaan homeista ja sisäilmasta.

1990-luku

1990-lukua muistelemme ehkä ikäisteni sukupolven suurimmalla lamalla ja homeella. Valmistuin rakennusarkkitehdiksi vuonna 1993 ja Arkkitehtuuritoimisto Visio Oy perustettiin samana vuonna. Muistelen, että seuraavana vuonna Kuopion aluetyöterveyslaitos julkaisi tutkimuksen, jossa todettiin, että suurimmassa osassa suomalaisissa omakotitaloissa on tai on ollut kosteusvaurio ja jopa homevaurio. Tästä käynnistyi ehkä suurin rakentamisen muutos tai muutosten sarja, joita rakentamisessa on vähään aikaan koettu. Huomioitavaa on, että näiden muutosten sarja rakentamisessa ei ole vieläkään loppunut. 1990-luvulla märkätiloja alettiin järjestelmällisesti vesieristää, sadevesien ohjaamiseen alettiin kiinnittää erityistä huomiota, rakennusten ja puurakenteiden korkeusasemaa maanpinnasta nostettiin, jotkut kunnat (Kuopio) kirjasivat rakennusjärjestykseensä räystäille minimipituuden (30 cm), asuinhuoneisiin alettiin ohjaamaan korvausilmaa, vesiputket alkoivat olla lähes poikkeuksissa suojaputkissa tai pinnassa, vesikatteen alle alettiin vaatimaan aluskatetta, jne.

Arkkitehtuuritoimisto Visio Oy ja allekirjoittanut alkoi työntää kättään syvemmälle ja syvemmälle kosteuden ja homeiden maailmaan vuoden 1994 jälkeen. Vuosikymmenen alun lamaa alettiin selättää korjausrakentamisen suunnitteluun orientoivilla koulutuksilla ja seminaareilla. Asuntokaupan kuntotarkastukset alkoivat yleistyä vuonna 1996 ja Osuuskunta Terve Talo Tiimi perustettiin.

Arkkitehtisuunnittelun puolella postmodernismi vaikutti entistä voimakkaammin suunnitteluun. Talojen ulkoseinien värimaailmassa alettiin viljellä iloisia pastellivärejä (Pikku Huopalahti). Lopulta Suomi ja suomalaiset nousivat syvästä lamastaan. Nokia ja kännykät vauhdittivat talouskasvua ennen näkemättömällä tavalla ja Suomi liittyi Euroopan Unioniin. Vuosikymmenen lopulla Nokian kommunikaattori julkaistiin ja lähes jokaisessa Hollywood-elokuvassa Nokian kännykällä oli roolinsa.

Vesieristämisen ja märkätilarakentamisen määräykset päivitettiin RakMK C2:ssa 1.1.1999, jonka jälkeen märkätilojen lattia- ja seinäpinnat tuli aina vedeneristää. Edellinen määräys oli 1970-luvulta ja kuului vapaasti muisteltuna näin: ”märkätilan pinnat ja rakenteet tulee suunnitella ja rakentaa niin, ettei tilan käyttö vaurioita rakenteita”. Ymmärrettävästi tämä antoi rakentajille hieman liikkumavaraa ja tavallista oli, ettei maanvastaisia betonilattioita pesutiloissa vedeneristetty, eikä eristettä aina vaadittu.

2000-luku

2000-luvun alussa markat saivat väistyä eurojen tieltä. Nokiamme huippua alettiin saavuttaa. Samaan aikaan sisäilmaongelmista puhuminen lisääntyi pientalojen lisäksi kouluissa ja työpaikoilla. Ihmiset oireilivat sisäilmasta ja asiaa puitiin näyttävästi mediassa. Sisäilma-asiantuntijoiden valtakausi oli tutkimisessa, rakentamisessa ja suunnittelussa alkamassa ja viisaista mielipiteistä ja ihmisistä ei ollut pulaa. Tulee mieleen eräs merellinen sananlasku: ”Kyllä maissa on viisaita, kun merellä sattuu vahinko”.

Arkkitehtuuritoimisto Visio Oy sai vuosikymmenen alussa ensimmäisen vakituisen työntekijänsä yrittäjän rinnalle ja vuosikymmenen lopussa neljännen työntekijänsä. Suunnittelu ja tutkimustöiden määrät olivat lisääntyneet tasaiseen tahtiin. Suunnittelutehtävät vaihtelivat uudisrakennuksista vanhempiin korjaus- ja laajennushankkeisiin. Kivirunkoisien talojen suunnittelu ja rakentaminen alkoivat lisääntymään puurunkoisien talojen kustannuksella.  Johtuiko tämä julkisuuden sisäilmakeskustelusta vai siitä, että usein puurunkoisten talojen asiakkaat teettävät talotoimittajalla ”ilmaisia suunnitelmia”, unohtaen helposti, ettei ilmaista suunnittelua ole olemassakaan. Joku sen suunnitelman aina maksaa ja se joku on talopaketin ostava asiakas. Arkkitehdilla perheen tarpeisiin suunniteltu, tontille soveltuva suunnitelma maksaa lähes poikkeuksetta itsensä takaisin. Yksilöllinen pientalon luonnossuunnitelma kustantaa 1-3m2 rakentamiskustannuksista (n. 3000 -7 000€). Voidaan siis ajatella, että jos hyvä suunnittelija onnistuu pienentämään talon kokoa muutaman neliön, on perheen tarpeisiin tehty suunnitelma tullut ilmaiseksi. Väittämä, että arkkitehdin laatimasta talosta tulee automaattisesti kallis, on mielestäni myytti. Ainakin, jos suunnittelijalle annetaan oikeat lähtötiedot tavoitteista ja rakentamisbudjetista. Hieman liian yleistä on, että rakentamaan lähdetään ”pakollisilla” suunnitelmilla ja useat yksityiskohdat suunnitellaan edelleen työmaalla. Piikkaaminen on ehkä edelleen halvempaa kuin suunnittelu.

Tutkimuksen puolella pientalojen rakentamisessa alkoivat yleistyä lattioiden kosteusmittaukset, joilla tavoiteltiin pinnoituskelpoisuuden määrittelyä, eli ennen lattioiden vesieristämistä taIMG_9234i pinnoitusta on voitava todentaa, onko betoni kuivunut riittävästi. En muista, että näitä mittauksia olisi juurikaan tehty toimestani 1990-luvun alussa. Asuntokaupan kuntotarkastukset olivat vakiinnuttaneet myös paikkansa asuntokaupassa. Tarkastus teetettiin lähes jokaiseen myytävään kiinteistöön. Tarkastusten lisääntyminen taas johtui lukuisista asuntokauppariidoista, joita kuntotarkastuksella voitiin vähentää.

 

2010-luku

Kuluvana vuosikymmenenä saattoi todeta, että ammattirakentajat olivat lopulta löytäneet meidät. Suuri osa uudisrakentamissuunnittelustamme kohdistui myytäviin kohteisiin, kuten rivitaloihin, pienkerrostaloihin, luhtitaloihin ja pientaloryhmiin. Ammattirakentajien lisäksi asiakkainamme on edelleen kertarakentajat, joille olemme tarjonneet suunnittelupalveluita laaja-alaisesti yhdeltä luukulta arkkitehti-, rakenne- ja LVIS -suunnittelupalveluita. Olen joskus miettinyt, olemmeko ainoa tai ainakin ainoita suunnittelutoimistoja Suomessa, jotka tarjoavat palveluitaan pienasiakkailleen ilman, että me yrittäisimme myydä samalla asiakkaalle talopakettia. Olemme ”puhdas” suunnittelutoimisto. Useat arkkitehtitoimistot, jotka tarjoavat suunnittelua, edustavat samalla jotain talopaketteja tarjoavaa tahoa. Olen pitänyt eettisesti kunnia-asiana, että edustamme aina kulloistakin asiakastamme, emme talokauppiasta ja kun, suunnitelmat on saatu laadittua, voimme kilpailuttaa hankkeen toteutuksen asiakkaan näin toivoessa.

Tutkimuksen ja rakennusten arvioinnin puolella 2010-luku jatkaa suurelta osin, johon edellinen vuosikymmen päättyi. Rakennustutkimuksissa pyritään aina huomioimaan tarkasteltavan kohteen rakennusvuosi, rakennustekninen käyttöikä ja rakennuksen tyyppi. Myös tehdyillä korjaus- ja huoltotoimilla on merkitystä, kun arvioidaan tulevia saneeraustarpeita. Voidaan varmaan todeta, että me rakentamisen asiantuntijat olemme ainakin yrittäneet ottaa opiksi menneisyyden virheistä.

Uutena tutkimusalueena 2010-luvulla on tullut rakennusten tiiveyden mittaaminen, jota varten olemme hankkineet mittauslaitteiston (Minneapolis Blowerdoor). Tiiveysmittauksella voidaan myös tutkia rakennettavan ja olevan rakennuksen ilmavuotoja ja virheitä. Rakennuksen tiiveys liittyy oleellisesti myös energian säästöön, joka on noussut viime vuosina julkisessa keskustelussa esille E-todistuksen muodossa. Heinäkuun 2017 alussa E -todistus tulee teettää myös vanhoihin rakennuksiin (1950 jälkeen rakennetut rakennukset), jos rakennuksia myydään tai vuokrataan. Ei tarvita ennustajan lahjoja, että lain laatijat eivät saa kansalaisilta taputuksia. Ollaan todistuksista mitä mieltä tahansa, niin Arkkitehtuuritoimisto Visio Oy:ssa tehdään myös energiatodistuksia uusiin ja vanhoihin rakennuksiin. Haluamme auttaa asiakkaitamme tälläkin saralla. Onnistunut energia-asioiden hallinta yhdessä hyvän suunnittelun kanssa, auttaa löytämään oikeat ratkaisut, oli sitten kyse uudesta tai vanhasta rakennuksesta.

Kuluvana vuonna 2017 toimistomme on saanut kymmenennen työntekijän ja toiminta on laajentunut Joensuuhun, jossa Esa ja Tapani Pitkänen toimivat kuntotarkastusten, -tutkimusten ja energiatodistusten saralla. Keväällä Helsingin puolella aloitti kokenut arkkitehti Teemu Vilo suunnittelutehtävissä. Tutkimuksen maailmassa ARKVISIO on vahvistunut kahdella rakennusinsinöörillä Mikko Hirvilammilla ja Simo Saarenmaalla. Mikko käy parhaillaan tutkimuspuolella syventäviä opintoja asumisterveysasiantuntijan opintojen muodossa ja voi taas todeta, että miten paljon me tiedämmekään siitä, mitä me emme vielä tiedä.

Tulevaisuus-VISIO

Jo yrityksemme nimi VISIO velvoittaa, että näemme, mihin alamme on menossa. Suunnittelussa on puhuttu, että vuosikymmenten tyylilajit kiertävät ympyrää. Tämä taitaa koskea yleisestikin muotia. Opiskellessani Tampereella 1990-luvun alussa muistan, että väriopin opettajamme Seppo Rihlama luennoi, että muotivärit kiertävät 30 vuoden kiertoa ja lapsuutemme valtaväristä tulee jokaisen inhokkiväri. No, tämä ei ehkä kuitenkaan ole näin kaavamaista. Tällä hetkellä näyttäisi kuitenkin, että suuri osa suunnittelun kerta-asiakkaistamme toivoo talonsa muotokielessä yksinkertaisuutta. Loivat pulpettikatot ja suuret ikkunat ovat taas muotia. Jotenkin tulee mieleen vuosi 1967, kun tämä tarinani alkoi.

Tutkimuksen ja korjausrakentamisen saralla suurin tulevaisuuden haaste on oikean korjaustavan ja laajuuden määrittely ja tähän liittyvät tutkimukset. Viime vuosina on ainakin näyttänyt, että suunnittelijat ja rakentajat ylikorjaavat kohteitaan. Syynä ylikorjaamiselle on julkisuudessa käyty sisäilmakeskustelu ja siitä aiheutuneet epäluulot. Korjaushanke näyttää nykyisin etenevän seuraavasti: ”Kun korjaustarve on tutkimuksin todettu, korjaamista edeltänyt haitta-ainekartoitus ja laajamittainen purkuoperaatio on tehty, päästään ”korjaamaan”. Lopulta korjaustoimenpide muistuttaakin purkamisen jälkeen enemmän uudisrakentamista kuin korjaamista. Uskon, että tulevina vuosina saamme uusia työkaluja välttämättömien korjaustarpeiden arviointiin, kun syy-seuraussuhde ihmisten terveyden ja sisäilmalaadun välillä tarkentuvat.

20170620_160242

Myönnän, että olen usein luonteeltani kyseenalaistaja. Oli kyseessä rakastamani suunnittelutoiminta tai rakennustutkimus. Minun on ollut vaikea hyväksyä kaikkea, mitä kosteusvaurioista ja homeista on kirjoitettu. Suunnittelun puolella en voi käsittää kaikkia normeja ja asetuksia, jotka sotivat maalaisjärkeä vastaan. Toivoisin hieman varovaisuutta lakien ja asetusten säätäjille: olisi aina huomioitava, että me suomalaiset saatamme jopa noudattaa niitä.

Yritin tässä blogissa pohtia eri aikojen rakentamisen tapoja ja ongelmia. Yritin hakea asioille perspektiiviä, oli kyse suunnitteluista tai kosteusongelmista. Joudun usein kysymään itseltäni, miksi vain täällä ja ehkä Pohjoismaissa ja Pohjois-Amerikassa on sisäilmaongelmia. Miksei tämä ongelma ole tullut aiemmin esille, vaikka oman kokemukseni mukaan rakennuskanta paranee sitä mukaan, kun se uusiutuu.

Asuntokaupan kuntotarkastusten valossa ylivoimaisesti parhaat rakennukset on rakennettu 2010 luvulla. Parhaat, jos asiaa tarkastellaan kosteuden, sisäilman tai homeiden kannalta. Heikoimmat taas ovat niitä kansan rakastamia rintamamiestaloja. Siis taloja, joissa on kertoman mukaan hyvä ihmisen asua. Tai, vielä heikompia ”epäpuhtauksien” osalta on tätä vanhemmat talot. Toki omat ongelmansa oli 60-, 70-, 80- ja 90 -luvun taloissakin.

Ymmärrän, että asunnon sisäilma aiheuttaa osalle ihmisiä terveydellisiä ongelmia. On myös mahdollista, että hyvällä rakentamisella voidaan päästä tilanteeseen, että useimmat ihmiset voivat rakennuksissa hyvin.

On myös mahdollista, että sitä mukaan, kun rakentaminen ja sisäilmamme puhdistuu, lisääntyvät myös ihmiset, jotka oireilevat entistä herkemmin. Luin hiljattain artikkelin, että Mikkelin asuntomessuilla on rakennettu talo, jossa ei ole käytetty lainkaan ”eloperäisiä” aineksia ja tätä pidettiin artikkelissa terveellisenä. Ruoanlaitossakin tiedetään, että puinen leikkuulauta voittaa hygieniassa muovisen – mitenhän siitä teräs ja solumuovitalo ovat eloperäistä hirsitaloa terveellisempi vaihtoehto?

Parhaillaan lomailen MIO-purjeveneelläni ja olemme Narvassa, itäisessä Virossa. En tunne tämän maan asumisterveyskeskustelua, mutta matkustellessani maailmalla ja täällä on helppo nähdä, ettei ihmisiä tunnu kiinnostavan se, että julkisivut rapistuvat, ikkunoiden vesipellit puuttuvat tai katto on silminnähden heikossa kunnossa. Ravintoloiden sisäilmassa haisee rasva ja uskaltaisin väittää, ettei tilojen ilmanvaihto ole meikäläisellä tasolla. Tiloja tuuletetaan avaamalla ikkunaa ja näin saadaan pahimmat hajut ulos. Hieman samaan tapaan toimitaan täällä veneessänikin, jonka sisäpintojen alla on silmin nähtävää homekasvustoa, jota allekirjoittanut ei ole ehtinyt pyyhkäisemään pois. Veneessä kun on monta muutakin kohtaa, joihin olen joutunut kiinnittämään huomioni ja tarmoni. Toisaalta, eihän veneen sisällä käydä kuin nukkumassa ja hieman iltaa viettämässä.

IMG_1563[1]

Asumisterveyden ja ihmisen hyvinvoinnin puolelta visioni on, ettemme koskaan kykene muuttamaan tai rakentamaan rakennuksiamme sellaisiksi, etteivät ne ikääntyessään kastu, likaannu tai vaurioidu. Monen suomalaisen terveys ja hyvinvointi tulee pahenemaan sitä mukaan, mitä parempia ja puhtaampia rakennuksia tulemme rakentamaan. Ihmiset viettävät koko ajan enemmän aikaa kotien, työpaikkojen ja koulujen sisätilojen puhdistetussa ja suodatetussa sisäilmassa.  Käsitykseni mukaan on ajauduttu tilanteeseen, että useimmat suomalaiset asuvat ja viettävät aikaa ilman luontoyhteyttä, mikä on osaltaan ollut pahentamassa ihmisten herkistymistä sisäilmalle ja luonnon hajuille.

Korjaustoimenpiteeksi syntyneeseen tilanteeseen tullaan ehkä joskus suosittelemaan rajoituksia sisätiloissa oleskelemiselle ja jopa luonnon tuomista sisätiloihin. Ehkäpä tulee vielä uusi EU-määräys, jossa kielletään yli 12 tunnin yhtämittaiset oleskelut sisätiloissa, ilman poikkeusolosuhteita.

Suunnittelun saralla uskon, että tulemme ottamaan vielä askeleen takaisin päin nykyisin teknistyvissä rakennuksissa. Löydämme tavan tuoda luonnollista ulkoilmaa ja kasvillisuutta sisätilaan. Ilmanvaihto on nykyrakennuksille elinehto, mutta ehkä tälläkin saralla ilmanvaihtoteollisuus kehittää suodattimia, joiden kautta huoneisiin saadaan luontokoktaililla varustettua luonnollista ilmaa, ilman, että meiltä kaikilta vaaditaan asunnon sisäpuolella vihertöitä.

Lopuksi voisi todeta, että edelleen edullisin ja ehkä paras vanhan talon saneerausohje tai ainakin asumisohje on ne mummon kutomat villasukat, huoneiden tuulettaminen ja riittävä luonnossa liikkuminen.

Taj Mahal -yksi maailman seitsemästä ihmeestä ja kultainen kolmio

Vuodenvaihteessa olimme Mombayssa, jossa pääsimme näkemään Gateway to Indian, Slummien miljönääri -elokuvista kuuluisuuteen nousseen ulkoilmapesulan, maailman suurimmat slummialueet ja tietenkin Bollywood-studiot. Kaikki mainitut hienoja kerran elämässä -kokemuksia, mutta jotain jäi uupumaan, kun intialaiset kotimatkalla Delhissä kertoivat, että Jaipur on oikeaa Intiaa ja ettekö te vielä nähneet Taj Mahalia, oi ja voi!

Intiaan matkailijalta edellytetään viisumia ja kun se oli vaivalla hankittu ja puoli vuotta voimassa, päätimme jo silloin hiihtolomamme suunnan: ”We will go back to India!”

Uusi Intian-matkamme alkoi Delhistä, jossa olimme kolme ensimmäistä päivää. Intiassa suunnitelmissa oli käydä ainakin Agrassa, jossa se maailman ihme Taj Mahal sijaitsee ja ehkä Jaipurissa, jos se on sitä oikeaa Intiaa.

Delhissä matkamme hotellille ei mennytkään ihan putkeen. Olimme edelliseltä kerralta oppineet käyttämään lentokentän  ja New Delhin välistä metroa ja tämä väli sujui ongelmitta. Delhin metroasemalta saimme kolmipyöräisen riksan, johon sovitettiin isot matkalaukkumme kyytiin. Riksa lähti tietävän näköisesti liikkeelle. Tiesimme, että matkaa hotellille oli noin kaksi kilometriä. Kuskimme pysähtyi hetken kuluttua tiesulun eteen, jossa valvoja kertoi hotellimme sijaitsevan suljetulla alueella, jonne ei vaalimellakoiden vuoksi nyt pääse. Valvoja opasti meitä ja riksaamme paikkaan, josta saisimme kulkuluvat alueelle. Viimein saavumme pienelle kujalle, josta meidät ohjataan kapeita portaita pitkin yläkertaan. Paikka vaikutti matkatoimistolta ja ehkä se sitä olikin? Pöydän taakse saapui hieman raskastekoinen mursuviiksinen mieshenkilö ja kuunteli huoliamme. Ystävällisesti hän soitti pyynnöstämme hotellille, josta saimme tosiaan kuulla, ettei hotellille pääsisi, kun alueella on mielenosoituksia tulevien vaalien ja pääministerin puheen johdosta. Pohjoisesta oli kertoman mukaan tullut vihaisia ihmisiä ja annettiin ymmärtää, että alueella on juuri nyt vaarallista. Tuli mieleen, että kaikkialla maailmassa pääministerit ja hallitukset ovat ilmeisesti huonossa huudossa. Hotelli jo kertoi, että jo maksamamme raha palautetaan viiden vuorokauden kuluttua. Alkoi vaikuttaa, että on etsittävä toinen majapaikka.

Suomessa olin kertonut suomenintialaiselle asiakkaalleni Malhotralle tulevasta matkastamme ja hän oli ystävällisesti tarjonnut Delhissä olevaa taloaan kokkeineen meidän käyttöömme. Tiesin hänen olevan samaan aikaan Delhin kodissaan, tai ainakin luulin olevan, joten yritimme tavoittaa häntä puhelimella siinä kuitenkaan onnistumatta. Ensimmäinen matkatoimistovirkailija oli poistunut jo huoneestaan ja alkoi vaikuttaa, että on tosiaan etsittävä toinen hotelli yöksi, kun huoneeseen tuli toinen hieman nuorempi kaveri käsi kantositeessä. Hän kuuli tarinamme ja totesi heti, ettei tämä voi olla totta ja soitti Metropolitan hotellillemme vain saadakseen saman vastauksen kuin me aiemmin. Hän ymmärsi kuitenkin, että vain päätie olisi suljettu ja totesi meille, että tietää, mitä kautta hotellillemme pääsee. Vanha riksamme oli häipynyt, matkalaukut taas uuden riksan kyytiin ja menoksi. Matka hotellille oli lyhyt ja mitään tiesulkuja tai mielenosoituksia ei näkynyt, joten pääsimme hotellille. Riksamme pyysi matkastamme 20 rupiaa, eli noin 0.3€. Olipas taas aloitus tälle lomalle, mitä tästä vielä seuraa.

New Delhi, kuten muukin Intia, jota olimme aiemmin nähneet, koostui temppeleistä, linnoituksista, palatseista, siirtomaa-aikaisista rakennuksista ja erikuntoisista rakennuksista, joiden kuntoluokkaa voi määritellä peruskorjattava tai purettava. Suomessa puhutaan, että rakennustemme korjausvelka on jopa 50 miljardia, jos peilaan meidän rakennustemme velkaamme Intiassa näkemäämme, ei taida yli miljardin kansan korjausvelalle olla määriteltävissä summaa, mutta ei se näyttänyt intialaisia vaivaavan. Ihmiset olivat pääosin hymyileviä ja ainakin ulospäin onnellisia. Hieman keskustan ulkopuolella silmiin pistävää on, että joka puolella rakennetaan korkeita asuinkerrostaloja. Kuulimme myöhemmin, että myymättömiä asuntoja on miljoonia, mutta hinnat eivät laske, kun talot ovat rakennuttaneet miljonäärit, joilla on varaa odottaa asuntojen myyntiä.

img_0725

Valkoinen poika lopulta onnellisesti hotellin altaalla

Kuten yleensä, teemme lomilla pitkähköjä kävelyretkiä, kuten tällöinkin. Päädyimme erään intialaisen opastamana syrjäkujalla olevaan matkatoimistoon Visit India Tourism, jossa lomamme jälkipuolisko sai suunnitelman. Seuraavat päivät pitäisivät sisällään Delhiä, Agraa ja Jaipuria.

Delhissä päädyimme katsomaa ensin Red Fort -linnoitusta. Linnoitus oli nimensä mukaisesti punaisesta kivestä ja tämän ympärillä oli vallihauta, ilman vettä. Rakennuksen rakennutti Suurmoguli Shah Jahan 1600-luvulla ja se on Vanhan Delhin suurin monumentti. Rakennus on maailmanperintökohde.

img_0753

Punaisen linnoituksen vartija

Toinen kohde, jossa kävimme, oli Humayunin mausoleumi.  Mausoleumi on intialaisen suurmogulin Humayunin viimeinen leposija Delhissä. Mausoleumin rakennutti hänen vaimonsa Biga Begum (Hajji Begum), vuosina 1569-70. Sinne on myöhemmin haudattu muitakin suvun jäseniä, nykyisin siellä on noin 150 hautaa. Tämäkin kohde oli maailman perintökohde. On tavallaan huvittavaakin, että maailma pursuaa nähtävyyksiä, jotka ovat joidenkin hautoja. Pitäisiköhän meidänkin täällä Suomessa panostaa hieman hautakiviimme, niistä voisi tulla myöhemmin nähtävyyksiä?

img_0777

Humayunin mauseloimia

Sisäänpääsymaksu linnoitukseen ja mausoleumiin oli 1000 rupian pääsymaksu (15€), paikallisille sama lippu oli 30 rupiaa. Intialla on tosiaan käytössä kaksoishinnoittelujärjestelmä. Yleisestikin olimme jo todenneet, että Intian maine halpana matkailumaana on enää muisto. Tavallinen ravintolalaskumme illalla oli luokkaa 10-15€ ilman juomia. Oluen hinta vaihteli 3-6€ (0.5l) ja viinipullon 25-40€.

Delhi-excursion viimeisenä kohteena kävimme katsomassa Indian Gatea, jota voisi luonnehtia Pariisista tuttuna riemukaarena. Muistomerkki on rakennettu ensimmäisessä maailmansodassa kaatuneiden tuhansien sotilaiden muistolle. Indian Gate on yksi Delhin suosituimpia nähtävyyksiä.

img_0806

Indian Gate

Delhistä matkamme jatkui lopulta kohti Agraa ja Taj Mahalia. Delhin mellakoita tai muutenkaan mainostettuja tappeluita emme Delhissä nähneet. Ylipäätään hotellin ympäristö oli matkamme aikana rauhallinen ja meille ei koskaan selvinnyt, oliko illan ulkonaliikkumiskielto todellinen ja aito.

Matkalla Agraan ohitimme mm. formula 1 -radan. Hieman myöhimmin poikkesimme Vrindavanissa, joka on kertoman mukaan Krishna-bakhtin keskeisimpiä keskuksia maailmassa. Vrindavanin metsässä uskotaan Krishnan viettäneen lapsuutensa ja nuoruutensa. Komeiden temppeleiden ja oranssikaapuun pukeutuneiden munkkien lisäksi kylää hallitsivat apinaterroristit, jotka yrittivät ryöstää kaiken, minkä irti sai. Erityisesti varoiteltiin aurinkolaseista, joita apinat ryöstävät. Meidän kohdalla apina oli jo kiinni Arjan kännykässä, kun hän oli ottamassa kuvaa. Opas nimitti apinoita terroristeiksi. Apinoiden planeetta kännyyn puhuvien apinoiden kera oli täällä lähes arkea.

img_0717

kuvan apina oli kuvattu Delhin Apinatemppelin vieressä

Hieman ennen auringonlaskua pääsimme matkamme pääkohteeseen ja näimme Taj Mahalin Mehtab Bagh -puistosta joen toiselta puolelta ilta-auringossa. Olihan se hieno.

img_0815

Taj Mahalia auringonlaskun aikaan kuvattuna

Meille kerrottiin, että Taj Mahal olisi nähtävä auringon noustessa ja niinpä seuraava herätys oli kello kuusi. Taxdriverimme tuotti seuraavan elämyksen nukkumalla pommiin. Oppaamme oli onneksi hotellilla ja hän järjesti meille riksan. Voucherimme taas olivat kuskillamme ja taskumme tyhjänä, eli suuntasimme ensin pankkiautomaatille ja toivoimme, että toimisi nyt. Automaatti antoi tällä kerralla rahansa ja opas sai ostettua lippumme.

Taj Mahal oli monella tavoin nähtävyys, jota käy katsomassa 15000 ihmistä keskimäärin joka päivä. Suomeen kaavailtu Guggenheim ei ehkä olisi ihan näitä lukuja tavoittanut. Alue koostuu valkoisesta marmorista rakennetusta päärakennuksesta (mausoleumi) ja tämän molemmin puolin on hieman pienemmät punaisesta kivestä rakennetut rakennukset, joissa oli moskeija ja vierasmaja molemmat ulkoa päin täysin samanlaisia. Alueelle kuljettiin myös punaisesta kivestä tehdyn portin läpi, josta avautuu kenties yksi kuvatuimmista näkymistä Taj Mahaliin.

img_0838

Taj Mahalia ja Jukkaa aamuauringossa

Olin nähnyt rakennuksen lukuisia kertoja kuvista ja muistan kopioineeni kynällä rakennuksen piirteitä rakennusarkkitehtiopintojen historian luennoilla, mutta nyt oli myönnettävä, että todellisuus ylitti kuvat, kuten lähes aina lomavalokuvillekin tahtoo käydä. Mietin Taj Mahaliin tutustuessa maailman matkailua ja meitä turisteja. Mikä meitä vetää matkalle jopa vaikeasti tavoitettaviin kohteisiin. Suomalaisena se on monesti etelän valo ja lämpö, ainakin talvisin. Mutta uskaltaisin satunnaisena turistina myös väittää, että poikkeukselliset rakennukset ympäri maailmaa vetävät turisteja siinä kuin aurinkokin. Meillä Suomessakin on joitakin kansainvälisesti tunnustettuja rakennuksia ja alueita. Uskoisin, että turismin lisäämiseksi Suomessa voisi kohteita olla enemmänkin, jos rakentaminen ei olisi niin säädeltyä ja normitettua, kuin se nykyisin sattuu ainakin suunnittelijan näkökulmasta olemaan. Toivotaan, että osin kokeellista ja hulluakin rakentamista sallittaisiin tulevaisuudessa nykyistä enemmin ja helpommin, ei sen suunnittelun ja rakentamisen pitäisi olla aina niin vakavaa. Voisimme myös muistaa, että virheistäkin voi syntyä suuria, vai mitä mieltä olemme Pisan kaltevasta tornista. Taj Mahalin rakentamisesta oppaamme kertoi, että kohteen rakennuttanut ja lukenut hallitsija ohjasi rakentamista ja kas mausoleumin neljä tornia rakentuivat hieman vinoon, kun ei ollut taitoja rakentaa niitä suoriksi. No, lopputulos ei näyttäisi vaivaavan niitä 5.5 miljoonaa vuosittaista turistia, jotka käyvät vuosittain katsomassa maailman yhtä suurimmista ihmeistä.

Aamulla pommiin nukkunut taxdriverimme oli löytynyt ja Taj Mahalin kuva silmissämme lähdimme kohti matkamme seuraavaa kohdetta Jaipuria. Jaipurista meillä ei ollut edeltä käsin mitään ennakko-odotuksia. Jaipuria oli kehunut matkatoimiston virkailija, Delhin kadulla tapaamamme satunnainen kulkija ja jotkut ystävämme. Olipa joku näistä väittänyt, että Jaipur on sitä oikeaa Intiaa ja se on nähtävä.

Taksikuskimme sai tässä kohtaa toimia oppaana ja ensimmäisenä stoppina oli Wind Palace, eli kuninkaan palatsi. Palatsi sijaitsee Jaipurin vanhalla alueella, jolle tyypillistä oli punaiseksi maalatut talot (pink city). Talot olivat kertoman mukaan maalattu punertaviksi aikanaan, kun Walesin prinssi oli tulossa vierailulle vuonna 1876. Wind Palacelle oli tunnusomaista sen 365 ikkunaa, jotka oli siroteltu mm. kadun puoleiseen julkisivuun. Taksikuskimme kertoi, että tavoitteena ikkunoilla oli palvella hallitsijan vaimoja, jotta he voisivat nähdä rakennuksesta kadulle ilman, että kadulta nähdään sisään. Meillä nyky Suomessa tilanne on päinvastainen, tehdään isot kaksi kerrosta korkeat ikkunat, joista ulkoa kadulta näkee sisään, mutta ei ulos, ainakaan iltaisin pimeällä, kun sisällä on valot. Se on ehkä sitä kuuluisaa jakamistaloutta, annetaan elämän näkyä.

img_0858

Wind Palacea kadulta päin.

Wind Palacen jälkeen poikkesimme City Palacen edustalla, mutta totesimme tässä vaiheessa päivän olleen sen verran pitkä, että hotelli alkoi kutsua. Päivä oli ollut kuitenkin alkanut lomalaisittain aikaisin klo 6.00.

Seuraavana aamuna pysähdyimme lähes heti lähdettyämme hotellilta järven rannalle, jossa pääsimme ottamaan kuvan keskellä järveä kohoavasta Jal Mahalista (Water Palace). Rakennus on rakennettu punaisesta hiekkakivestä. Rakennus on viisikerroksinen rakennus ja kun järvi on täynnä, niin kerrotaan, että silloin rakennuksen neljäkerrosta ovat silloin veden alla. Nykyisellään rakennus ei ole käytössä, mutta joidenkin huhujen mukaan rakennukseen suunnitellaan hotellia. Voisin kuvitella, että hotelli olisi sukeltajien käytössä, kun sen neljä alinta kerrosta ovat veden alla.

img_0893

Vesipalatsia Jaipurissa

Matkamme jatkui Delhin suuntaan ylöspäin hieman vuoristoisemmalle alueelle ja aika pian edessämme aukeni upea näkymä. Auringossa hehkuva Amber Fortin linnoitus kohosi vuoren rinnettä vasten ja vielä ylempänä tätä vartioi sotilaiden linnoitus ja muurit.

img_0901

Nousimme linnoitukselle kulkevaa serpentiinitietä norsujen perässä. Tulipahan siinä kovin mieleen vanha lastenlaulu ”Kaksi elefanttia marssi näin ja ottivat he mukaan yhden toverin”. En uskaltanut ottaa kiinni hännästä, siinä olisi voinut käydä hullusti. Afrikkalaista väistämissääntöä noudattaen, annoimme norsujen mennä ensin.

img_0914

Norsut menee ensin

Elefantit kuljettivat turisteja ylös linnoitukselle. Itse päätimme kuitenkin käyttää tähän omia jalkojamme. Elefantilla ratsastaminen oli tullut tutuksi pariinkin kertaan Thaimaan-retkiltämme. Muistelin, että olin noin kymmenen vuotta sitten ratsastanut elefantilla ilman koria ja käynyt sen norsun kanssa uimassakin. No, toki siinä edessäni oli paikallinen piikkinsä kanssa ohjaamassa. Hauska muisto.

img_0935

Näkymää palatsilta alaspäin, kuvassa näkyy norsujen marssia.

Sisältä päin linnoitusta voisi kuvata loputtomien sisäpihojen ja porttien palatsiksi. Kun olimme taivaltaneet ylös linnoitukselle, tuli ensimmäinen sisäpiha. Tämän jälkeen kipusimme vielä ylemmäksi ja pääsimme pihalle, josta kerrottiin, että hallitsijat ottivat alaisiaan ja matkalaisia vastaan katoksessa, jota ympäröivät lukemattomat koristeelliset pylväät. Pylväisiin eräs työmies oli raaputtanut 1600 -luvulla vapaasti muisteltuna seuraavaa: tämä työ on vaatinut monen ihmisen elämän, mutta Luojan edessä tilit tasataan.

img_0933

Pilaria, pilaria ja kaariholvia, aikaa ennen teräsbetonia

 

Vastaanottopihalta kuljettiin linnaan sisään ja taas uudelle sisäpihalle, jossa avautui linnan vehreä puutarha. Puutarhaa kasteli saman aikaisesti koristeelliseen pukuun puettu poikkeuksellisen pitkä naishenkilö. Saattoi helposti kuvitella, miten loistokasta elämää linnassa oli aikanaan eletty ja puutarhaa saattoi kuvata taivaaksi maanpäällä.

img_0939

Viimeisen sisäpihan puutarhaa ja puutarhuria.

Tällä viimeisellä isolla sisäpihalla oli myös pilaristo kaarikattoineen. Pylväät ja katto oli koristeltu runsailla erivärisillä ornamenteilla. Ornamentit oli tehty taidokkaasti marmorista ja erivärisistä jalokivistä.

img_0945

Palatsin katto ja seinät olivat täynnä mosaiikkia ja kuvioita

Tässä vaiheessa turistina ja rakennusarkkitehtina saattoi vain ajatella, että huh ja huh. Tämä ei ole tosiaan ollut grynderikohde. Yksityiskohtien määrässä linnoitus voittaa mennen tullen ja palatessa Taj Mahalin, puhumattakaan Abu Dhabin Valkoisesta moskeijasta. Ihmettelin aikanaan Valkoisessa moskeijassa käydessäni sen muovisia pilarin koristeita, siis oikeasti kun niitä koputteli, niin ainakin minun mielestäni ne olivat muovia tai muovin tuntuisia. Suosittelen, jos Jaipurissa sattuu käymään, on ehdottomasti käytävä Amber Fortin linnoituksella.

Kultainen kolmio, eli Delhi – Agra – Jaipur alkoi olla kierrettynä ja automme lähestyi iltapäiväruuhkassa Delhiä ja ystäväni ja asiakkaani Malhotra Farmia. Huomasimme, ettei kuskimme ainakaan osannut hyödyntää älypuhelimensa navigaattoria, kun tilan löytäminen edellytti monta pysähdystä ja kysymystä kadunmiehiltä ja puhelua ystävämme kanssa.

img_1002

Näkymää portilta päin talolle

Lopulta saavuimme tilalle ja kun portista pääsimme pihaan, avautui edessämme suurehko huvila, vai pitäisikö siitä kutsua myös linnoitukseksi. Rakennusta ympäröi korkeahkot muurit.

img_0982

Rakennusta sisäpihan puolelta, kuva on otettu tilan näköalatornista.

Muureja oli kertoman mukaan korotettu, kun pihalle oli ennen korotusta tullut kertaalleen kettu ja susi. Olimme Delhin ydinkeskuksesta noin 20 kilometrin päässä, läheiseen keskustaan noin 1 kilometri ja takapihan muurin takana ei näkynyt lainkaan rakennuksia, vain viidakkoa. Rakennus oli rakennettu vuonna 1984, mutta huomasi, että siitä oli pidetty hyvää huolta ja talo oli suurelta osin hyvässä kunnossa.

img_0968

Näkymää talon eteisestä, siis tämä on omakotitalo!

Pihalle oli rakennettu näköalatorni, tekojokia, uima-allas, isohko erillinen palvelijan asunto, tenniskenttä, puutarhaa, eläinsuojaa, jne. Pitää sanoa, että olipas suomenintialaisella hulppea mökki.

img_0990

Puutarha odottaa monsuunisateita, jolloin tontilla riittää vettä uima-altaaseen ja kuvan jokeen.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Matkamme sisälsi taas kerran hieman seikkailua, odottamattomia tapahtumia, hienoja rakennuksia, historiallista arkkitehtuuria ja mitä me pohjoisen asukkaat usein etelän maissa arvostamme – valoa ja lämpöä. Tästä on taas hyvä ponnistaa kevättä ja kesää kohti. Olipa taas hieno matka!

 

2017 – Suomi 100 vuotta ja koko Suomi juhlii

Täällä Suomessa kuulee usein kysymyksen, mitä muunmaalaiset meistä ajattelevat. Toimittajiemme peruskysymys tuntuu usein olevan juuri, mitä mieltä olette Suomesta ja meistä suomalaisista? Ja, kun me saamme joskus kehuja, niin me emme kestä niitä, vaan kuorossa toteamme, että ei pidä paikkaansa, vieras oli vain kohtelias tai muuta, vähättelemme usein saamaamme kehua. Tilanteessa, jossa saamme märkiä pyyhkeitä ja lunta tupaan ja meille annetaan negatiivista palautetta, annamme ruoskan puhua ja ruoskimme itseämme lisää. Laulamme kuorossa ulos kaikki ne asiat, mikä täällä on pielessä.

Viime vuoden lopulla, oliko se itsenäisyyspäivän aikoina, presidentti Niinistö taisi pitää puheen, joka käsitteli hieman maailmanlaajuista julkaisua, jossa oli listattu eri maiden ominaisuuksia ja kas, me suomalaiset ja Suomi olimme lähes joka osa-alueella parhaita tai jos ei parhaita, niin parhaimpia. Julkaisun perusteella me suomalaiset saamme olla ylpeitä siitä, että saamme asua ja kasvaa maassa nimeltä Suomi.

Allekirjoittanut katselee maailman ja kotimaan menoa yrittäjän ja tarkemmin rakennuskonsulttiyrittäjän silmin ja on usein voinut todeta verratessaan meidän rakentamista muun maailman rakentamiseen, että kyllä meillä osataan rakentaa laatua, verrataan sitä sitten lähes mihin maahan tahansa. Tätähän ei ehkä aina uskoisi, kun lukee sosiaalista mediaa, joka suorastaan pursuaa keskustelua homeesta ja heikosta rakentamisen laadusta. Näkisin jopa, että meillä voisi olla varaa pudottaa tätä laatua ja rakentamisen kustannuksia ja en tässä nyt tarkoita, että taloista pitäisi tehdä kylmiä ja kosteita.

Tällä hetkellä olen avartamassa maailmankuvaani Intian Mumbaissa ja vaikka asumme verrattain ylellisessä hotellissa, eivät tämänkään hotellin yksityiskohdat ja viimeistely pääse meidän suomalaisen rakentamisen normaalille tasolle viimeistelyssä. Henkilökunnan, marmorin ja pylväiden runsaalla määrällä ei yksistään synny laatua, vaikkakin loistokasta ja ylellistä kyllä. Itse koen tämän ainakin niin, että kyllä meillä Suomessa ja sanon nyt tässä, myös Virossa, on hyviä asiansa osaavia suunnittelijoita, työmiehiä ja ammattilaisia, joista me kaikki suomalaiset saamme olla aidosti ylpeitä. Olemme ehkä jo hieman unohtaneet, että ei tästä tarvitse kymmeniä vuosia taakse päin mennä, kun rakentamisen osaamista vietiin vielä laajalle ympäri maailmaa. Luin hiljattain tarinaa suomalaisista siirtolaisista Amerikoissa ja artikkelissa kerrottiin, että me suomalaiset olimme vieneet 1800 -luvun lopulla hirsirakentamisen uudelle mantereelle. Samassa artikkelissa kerrottiin, että tulimme hyvin juttuun alkuperäisväestön kanssa, koska osasimme elää ja liikkua luonnossa, saunoa ja mistä ehkä emme ole niin ylpeitä, ryypätä ja tapella.

img_0414

Slummien miljonääri -elokuvasta tuttua ulkoilmapesulaa

Mumbai tunnetaan Suomesta käsin ehkä slummeistaan ja ulkoilmapesula-alueestaan, kiitos erään meilläkin nähdyn ja palkitun elokuvan Slummien miljonääri. Ja ehkä slummejakin tunnetummaksi Mumbai on tullut elokuvistaan ja Bollywoodista. Toki Mumbaissakin on useita siirtomaa-ajan hienoja ja vanhoja rakennuksia, mutta jos puhutaan koko Intiasta, niin rakennuksista tunnetuin taitaa olla Taj Mahal. ”Taj Mahal on Agrassa Uttar Pradeshin osavaltiossa Intiassa sijaitseva mausoleumi, jonka Suurmogulien valtakunnan hallitsija Shah Jahan rakennutti 1600-luvulla muistoksi synnytyksessä kuolleelle lempivaimolleen Mumtaz Mahalille” (Wikipedia).

img_0483

Mumbaissa on maailman isoin slummialue, rakennettavaa ja korjattavaa täällä riittää.

Suomen rakentamisen helmet ovat ”hieman” Intian vastaavia nuorempia. Maailmalla matkatessa voi usein hämmästellä luomuksia, joiden syntyminen on ollut ainakin jossain määrin sattumanvaraista. Kylät ja näiden rakennukset on tehty sen hetken tarpeeseen ja näistä on vuosisatojen jälkeen tullut jopa nähtävyyksiä, kuten keskiaikaiset ja tätäkin vanhemmat kaupungit ja rakennukset. Nykypäivän nähtävyyksiä ja vau-arkkitehtuuria edustaa ehkä meilläkin juuri valmistunut Löyly tai olisi edustanut juuri alas ammuttu Guggenheimin museo tai ylikorkeat pilvenpiirtäjät, jotka olisivat olleet jo itsessään nähtävyyksiä, joita turistimassat virtaavat katsomaan.

img_0372

ITC Maratha Sheraton -hotellimme katettua sisäpihaa

Uskon, että tulevina vuosina meillä suomalaisilla tulee olemaan runsaasti annettavaa maailmalle rakentamisen saralla. Rakentakaamme kotikyliimme rakennustaiteen uudet nähtävyydet, joita maailma voi tulla ihmetellä ja ollaan ylpeitä Suomestamme. Onnittelut 100-vuotias Suomi!

Kellariseinän korjaaminen

Suomi siirtyi talviaikaan tänä vuonna 2016 aika tyylikkäästi, kun saimme lumipeitteen koko maahan marraskuussa. Omalta osaltani sulan maan- ja vedenaika tuli käytettyä myös tehokkaasti: veneeni molskahti veteen huhtikuun puolessa välissä ja sain nostattelua sen ylös juuri ennen tämän talven alkua lokakuun lopussa. Ja nyt marraskuun alussa, kun maa peittyi jo lumeen, pääsin avaamaan hiihtokaudenkin Helsingin Paloheinässä. Tuntuu, ettei tänä vuonna olekaan synkkää ja pimeää marraskuuta.

ARKVISIOn syksy ja nyt alkava talvi on alkanut myös mukavasti. Olemme saaneet runsaasti uusia suunnittelu-, tutkimus- ja valvontatöitä. Vaikuttaisi, ettei Suomea olekaan vielä rakennettu valmiiksi.

Jukka Laamasen, tämän artikkelin kirjoittajan Kosteusvaurioiden korjaamisen koulutus ja tutkinto KOKO™ lähestyy loppuaan ja viimeinen oppimistehtävä tuli juuri tehtyä. Tehtävänä oli laatia lyhyt kooste kellarin maanvastaisten seinien kosteusongelmista ja korjaustavoista. Kyseinen tehtävä sattui olemaan itselleni hieman tuttu, varsinkin kuntotutkimusten puolelta. Seuraavassa laatimaani tutkielmaa.

Rakennetta, jossa perusmuurin (kellarin ulkoseinä) sisäpuolelle on asennettu puukoolaus ja lisäeristystä (esim. mineraalivillaa), pidetään yleisesti ns. riskirakenteena. Kyseisen rakenteen saneeraamiseen tulisi aina varautua viimeistään, kun tiloissa tehdään saneeraustoimia, ellei tutkimuksin voida osoittaa rakenteen moitteetonta kuntoa. Yleensä maanpinnan alapuolisiin ja kivirakenteisiin ulkoseiniin ei kiinnitetä samankaltaista huomiota kuin edellä mainittuihin puurakenteisiin seiniin. Käytännössä kuitenkin aina, kun kivirakenteisen perusmuurin sisäpuolelle asennetaan mineraalivillaeristettä, muodostuu seinän sisäpuolelle samankaltainen riskitekijä kuin puurunkoisessa seinässäkin. Riskiä sisäilman kannalta vähentää hieman kivirakenteen kosteuden kestävyys ja mahdollinen ilmatiiveys, mikä voi osaltaan estää seinän sisäpuolen lämmöneristeessä olevien epäpuhtauksien pääsyn sisätilaan. Kivirakenteisissa seinissä sisäpuolen rakenteina voi olla mm. tiilimuuraus tai betonirakennetta (ns. sandwich -elementtirakenne).

Maanvastaisen seinän rakennetyypin tavanomaisena ongelmana on lämmöneristeen ja ulkopuolen perusmuurin (kivirakenteen) rajapinnan suurehko lämpötilaero, mikä aiheuttaa lähes poikkeuksetta eri vuoden aikoina tilanteita, jossa rakenteen ilman kosteuspitoisuus nousee otolliseksi mikrobikasvustolle. Tätä rakennetyyppiä rasittaa lisää tilanteet, jossa rakennuksen ulkopuolen salaojitus, perusmuurin vedeneristys ja sadevesien poisohjaus eivät ole täysin kunnossa.  Ulkopuolisien seikkojen lisäksi myös sisätilan ilmanvaihtuvuus ja -kosteus vaikuttavat seinärakenteen kunnossa pysymiseen.

Asuintiloissa ja kellarikerroksessa ei välttämättä aistita mikrobiperäistä hajua ja kuitenkin k.o. seinärakenteessa voi olla korjausta vaativa kosteusvaurio.  Kyseisen rakenteen tutkiminen edellyttää lähes aina rakenteen avaamistarpeen. Pelkästään yksittäisellä kosteusmittauksella ei voida luotettavasi selvittää tämänkaltaisen rakenteen kuntoa. Rakenneavauksia on suositeltavaa tehdä myös riittävän laajalti, mutta aina ainakin sellaiseen kohtaan, jossa ulkopuolen maanpinta on ylimmillään ja ulkopuolen nurkalle purkautuu esim. sadevesiä.

Rakenneavauksesta voidaan melko luotettavasti todeta jo aistinvaraisesti, onko seinässä vaurioita. Rakenteen laatua arvioidaan aukosta haju- ja näköhavainnoin. Tutkijapiireissä tosin varoitellaan, ettei niitä lämmöneristeitä tulisi pahemmin nuuhkia. Myönnän, että tätä ohjetta en vielä ole noudattanut. Tämä lienee yrittäjänä minun erikoisoikeuteni. Avatuista rakenteista otetaan usein näytteitä, jotka toimitetaan laboratorioon tutkittavaksi. Laboratoriotulosten perusteella taas voidaan muiden havaintojen lisäksi arvioida rakennetyypin korjaustarpeellisuutta. On kuitenkin huomioitava, että nykytiedon valossa puukoolattujen ja mineraalivillalla lämmöneristettyjen kellariseinien korjaamiseen tulee lähes aina varautua, vaikkei rakenteissa olisikaan löydetty vaurioita.

Rakennuksen ulkopuolen salaojitus, sadevesien poisohjaus ja perusmuurin vesieristys tulee laittaa lähes aina ensin kuntoon, ennen kuin sisäpuolen korjaukset ovat mielekkäitä. Kaivuutöiden yhteydessä on lähes aina lämmöneristettävä kellarin seinää ulkopuolelta, muiden korjausten lisäksi. Ulkopuolinen lämmöneriste nostaa kellarin perusmuurin lämpötilaa ja pitää muurin täten yleensä kuivempana kuin, jos tätä lämmöneristettä ei käytettäisi. Joissain tapauksissa on suositeltavaa käyttää ns. pystysalaojalevyä (Isodrän -levy), jonka johdosta kellarin seinässä ei alalaitaa lukuunottamatta tarvita lainkaan vedeneristettä. Rakenteen ajatuksena on, että asunnon sisäpuolinen kosteus pääsee haihtumaan esteettä ulospäin ja ulkopuolelta tuleva sadevesi kulkeutuu pystysalaojan kautta salaojiin.

img_0587

Nykyisin ennen vuotta 1994 rakennettujen rakennusten kohdalla ennen korjaustöiden aloittamista on tehtävä haitta-ainekartoitus. Asbestin lisäksi haitta-aineina pidetään mm. kreosoottia (esim. kivihiilipiki), PCB -yhdisteitä, öljyjä ja raskasmetalleja (esim. lyijy) sekä myös mikrovaurioituneita rakenteita ja betoniin imeytyneitä haitallisia aineita, joita ei tulisi purkaa ilman asianmukaisia suojauksia.

Sisäpuolen korjaustyöt alkavat operoitavan alueen osastoimisella ja alipaineistamisella. Kosteusvauriokorjauksissa tulisi suurelta osin käyttää samankaltaisia menetelmiä kuin asbestipurussa.

Lähtökohtaisesti kellariseinän kaikki puurakenteet ja lämmöneristeet puretaan. Haitta-aineina vanhoissa taloissa on voitu käyttää seinän sisäpinnassa kreosoottia sisältävää pikeä, joka on syytä poistaa purkutyön yhteydessä kokonaan. Kreosootti (kreosiitti, koliterva, karboliterva) on yleisnimitys useille korkean lämpötilan avulla puusta, kivihiilestä tai kreosoottipensaan pihkasta valmistetuille kemiallisille aineille. Kreosootille on tyypillistä pistävä haju, jonka voi aistia esimerkiksi ko. aineella käsitellyistä ratapölkyistä.

Yleensä purkutyötä edeltää sähkö-, vesi- ja lämpötekniikan osittainen purkaminen.

Purkutöiden jälkeen on yleensä kuivattava rakennetta ennen uusien rakenteiden tekemistä. Korjaustöiden eri vaiheissa pidetään yleensä katselmuksia, joissa todetaan tehdyt työvaiheet ja päätetään jatkosta. Ehkä yksi keskeisimmistä katselmuksista on purkutöiden jälkeen tehty katselmus. Yleensä viimeistään tässä vaiheessa tunnetaan kokonaan paikoilleen jäävä seinärakenne ja aiemmin laadittua korjaussuunnitelmaa voidaan vahvistaa toteutettavaksi tai tätä voidaan vielä muuttaa.

Maanpinnan alla olevaa kellariseinää ei purkutyön jälkeen välttämättä kannata uudelleen lämmöneristää sisäpuolelta, varsinkaan, jos lämmöneriste on saatu muurin ulkopuolelle ja täten seinässä on jo riittävä lämmöneriste. Joissain tilanteissa päädytään kuitenkin siihen, että lämmöneristetään seinää sisäpuolelta solumuovisella lämmöneristeellä. Eristettä asennetaan ainoastaan seinän ylälaitoihin ja eristettä ei uloteta alas, varsinkaan, jos seinässä esiintyy kapillaarista vedennousua. Huomioitava on myös se, ettei vanhastaan perusmuurin alla ole kapillaarisen vedennousua estävää sepeli- tai sorakerrosta, vaan seinän alalaidat ovat ulkopuolisien toimenpiteiden jäljiltäkin jossain määrin kosteina. Tällöin vaihtoehtoina on yleensä sallia seinän alalaidan kosteuden haihtuminen ja käsitellä seinää alareunasta niin, että kosteus pääsee haihtumaan esteettä huonetilaan. Huomioitavaa on, että myös jalkalistan tulee tällöin olla irti seinästä.

Toinen ehkä parempi vaihtoehto on, että injektoidaan seinän alareunaan kapillaarinen kosteuskatko. Injektoinnin tavoitteena on muodostaa rakenteeseen hydrofobinen (=vettähylkivä) kerros, joka estää kosteuden nousun ylemmäksi seinä rakenteeseen.

Edellisten korjaustoimien vaihtoehtoina näkee joskus käytetyn myös tuulettuvia rakenteita, joissa perusmuurin sisäpuolelle jätetään tuulettuva ilmarako ennen uutta seinärakennetta. Tämän rakennetyypin hankaluutena on yleensä se, ettei uuden seinärakenteen alle jäävää rakennetta saada kunnolla tuulettumaan ulos, vaan kylmä mahdollisesti hieman kostea ilma pysyy uuden seinärakenteen takana ja vaurioituminen alkaa heti korjaustyön loputtua.

Uusi ja vielä laajemmin koestamatta, mutta lupaavia korjaus- ja lämmöneristystapoja on polyuretaaniruiskutus. Pintaruiskutuksessa PU-eriste ruiskutetaan suoraan eristettävään pintaan. Työssä käytetään nopeasti turpoavaa ja jähmettyvää polyuretaanilaatua, joka tarttuu pintaan niin ylös, alas kuin sivusuuntaan ruiskutettaessakin. Eriste liimautuu tiiviisti ruiskutettavaan pintaan, pinnan muodosta tai tasaisuudesta riippumatta, eikä eristeen ja eristettävän pinnan väliin jää minkäänlaista rakoa. Eristettä ruiskutetaan haluttu eristepaksuus kohteen vaatimusten mukaisesti. Eriste tarttuu useimpiin pintoihin kuten teräs-, puu- ja betonipintoihin. Ruiskutettu umpisoluinen eriste ei kärsi mahdollisesta rakennusaikaisesta kastumisesta eikä rakenteiden kosteudesta.

Huomioitavaa on, että jokainen rakennus ja tapaus on oma yksilönsä, jolle tulee laatia kohde kohtainen suunnitelma. Yleisesti maanvastaisien kellariseinien osalta voidaan todeta, että rakennetyyppi ja sen vaikutus sisäilmaan riippuu monesta eri tekijästä. Asuintilojen riittävästä ilmanvaihdosta ja korvausilman saannista tulee aina pitää erityistä huolta. Tilanteissa joissa asuintiloihin ei tule riittävästi korvausilmaa. On mahdollista, että korvausilma tulee rakenteen ja ehkä vaurioituneen seinän läpi, mikä voi aiheuttaa asumisterveyshaittaa.

Tervetuloa ARKVISIOn uusille blogisivuille

Tervetuloa ARKVISIOn uusille blogisivuille. ARKVISIO eli Arkkitehtuuritoimisto Visio Oy on suunnitellut, tutkinut ja valvonut rakennuskohteita vuodesta 1993. Tässä blogissa esitetään yrityksen asiantuntijoiden omia ajatuksia rakentamisesta, suunnittelusta ja rakennusten tutkimisista.

ARKVISIO työllistää nykyisin kahdeksan rakennusalan asiantuntijaa, jotka ovat rakennustekniseltä peruskoulutukseltaan rakennusarkkitehtejä, arkkitehti, rakennusinsinöörejä, rakennuspiirtäjä ja rakennusarkkitehtiopiskelija. Yrityksen perustajalla Jukka Laamasella ja näiden alkusanojen kirjoittajalla löytyy menneisyydestä myös rakennusmestarin ja rakennusmies -tutkinto ennen rakennusarkkitehdin koulutusta.

Edellä mainitut peruskoulutukset ovat varmaan luoneet tietopohjaa meille ARKVISIOn ihmisille. Rakennusala on kuitenkin kovaa vauhtia 2000 -luvulla alkanut erikoistumaan ja ympäristön vaatimukset ovat kasvaneet, ehkä jossain määrin jopa kohtuuttomaksi. Nykyisin pelkkä ammattinimike rakennusinsinööri tai -arkkitehti, ei vielä kerro juurikaan mitään siitä, mihin kyseinen henkilö on oikeasti pätevä tai kelpoinen ja hyväksyykö esimerkiksi rakennusvalvontaviranomainen ko. henkilön pääsuunnittelijaksi tai vastaavaksi työnjohtajaksi. Pätevyyden osoittamiseksi viranomaiset edellyttävät nykyisin kokemusta ja jossain määrin erikoistumisopintoja, esimerkiksi vaikeiden puurakenteiden rakennesuunnittelusta. Viranomaisten ja lainsäätäjien tavoitteet ovat varmasti olleet pyyteettömät ja tavoitteena on ollut parantaa rakentamisen laatua, mitä ainakin media on ajoittain parjannut.

Sosiaalisessa mediassa on kaivattu ja huudettu vanhoja hyviä aikoja takaisinkin. Eri tahoilta on saanut kuulla väitteitä vanhojen talojen terveydestä ja hengittävyydestä. Aihe on ainakin oman käsitykseni mukaan ollut jossain määrin paradoksaalinen, kokemukseni mukaa olen voinut todeta, mitä uudempi talo, sitä parempi talo. Toinen paradoksi on, että samaan aikaan, kun rakennuskanta ja sisäilma on parantuneet, on rummutus sisäilman heikosta laadusta kiihtynyt. Sisäilman ja ihmisten sietokyvyssä tuntuu olevan vielä monta mysteeriä. Allekirjoittaneen käsitys on, että kosteuden tulee tietenkin pysyä talosta ulkona ja sisäilman olla laadukasta. Rakennusten sisäilmalla ja sen parantamisella ei kuitenkaan tulla ratkaisemaan ihmisten lisääntyviä oireiluja tulevaisuudessakaan. Valistuneesti arvaan, että lopullinen korjausliike löytyy luonnosta ja jossain määrin liasta. Ihmistä ei vain ole tarkoitettu asumaan lämmitetyissä kuivissa ja mikrobivapaissa sisätiloissa 24/7. Muistan lukeneeni hiljattain, että mm. Mars -lennon yksi monista ongelmista tulee olemaan, että avaruusaluksen tulee olla hyvin puhdas ja mikrobivapaa toimiakseen. Tätä ylipuhtautta on taas pidetty avaruusaluksissa ongelmana astronauttien hyvinvoinnille, eli alusten suunnittelijat pohtivat turvallista tapaa, miten ihmiset voidaan matkan aikana altistaa mikrobeille, ilman, että alukselle ei tuoteta haittaa. Visioni onkin, että ihmettelen, jos lääketeollisuus ei lähitulevaisuudessa kehitä tähän ylipuhtauteen lääkettä, puhutaanhan nyt jo oikeasti ulosteen siirroistakin. Tulee tämä talon rakentaminen ja tutkiminen olemaan tulevaisuudessa aika villiä, kun pääsee tutkimaan avaruutta ja ihmisten ulosteita.

Kouluttautuminen perusopintojen jälkeen on rakentamisessa nykypäivää, vaikkei ihan avaruuteen pääsisikään. Haalaripuolella tämä tarkoittaa esimerkiksi märkätilarakentajan sertifikaattiin johtavia opintoja tai tulityökortteja. Olen ymmärtänyt, ettei luntakaan saa Suomessa ammatikseen luoda, ilman jotakin korttia. ARKVISIOssa erikoistuminen ja kouluttautuminen alkoi allekirjoittaneen osalta jo vuonna 1994-95, kun osallistuimme rakennusarkkitehdeille suunnattuun korjausrakentamisen jatkokurssille toisen Vision perustajan Jukka Huotarin kanssa. Kurssin aikana asuimme jonkin aikaa myös Suomenlinnassa, jota voinee pitää oikeasti vanhojen rakennusten korjaustoimenpiteiden ”mekkana”. Samoihin aikoihin alkoi Kuopiosta kuulua, että Suomen talot homehtuvat ja lähes kaikissa taloissa on kosteusvaurioita. Tätä voidaan pitää varmaan lähtölaukauksena suomalaisen rakentamisen suuremmalle tuotekehitykselle, jossa kosteuden hallinta otettiin asioiden keskiöön.

ARKVISIOssa on osallistuttu ja / tai pätevöidytty aikanaan mm. asuntokaupan kuntotarkastajiksi, pätevöityneeksi kosteuden mittaajaksi, ilmatiiveyden mittaajaksi, vaativien puurakenteiden suunnittelijaksi, pääsuunnittelijoiksi ja osallistuttu lukemattomiin muihin yhden ja muutaman päivän seminaareihin rakennussuunnittelun ja -tutkimisen alueella.

Syksyllä 2016 toimistollamme opiskellaan taas, rakennesuunnittelija Johanna Koppanen käy ilmatiiveyden mittaajan kurssia, rakennusinsinööri Mikko Hirvilammi sai juuri tentittyä AKK -tentin (Asuntokaupan kuntotarkastaja) ja aloittaa Rakennusterveysasiantuntijan koulutusprojektin, minä käyn KOKO -koulutusta (Kosteusvaurioiden korjaamisen koulutus ja tutkinto)  ja ensi vuonna minun ja toimistomme rakennusinsinööri Simo Saarenmaan pitäisi uusia AKK -pätevyydet, kun 2000 -luvun alussa hankitut pätevyydet alkavat taas mennä vanhaksi. ARKVISIOssa olen kokenut, että henkilökunnan jatkuva kouluttaminen kannattaa, vaikka koulutus päivät ovat erittäin kalliita, vai mitä mieltä kukin on, jos koulutus päivän hinta liikkuu 500-1000Eur / päivä tasolla ja siitä vieläpä maksetaan palkkaa. Uskon, että myös meidän asiakkaamme arvostavat sitä, että ammattitaitomme pysyy tässä ajassa.

ARKVISIOn blogissa tullaan jäljempänä kertomaan toimistomme kokemuksia ja kuulumisia kentältä ja ehkä hieman kentän ulkopuoleltakin. Artikkeleissa tulemme pohtimaan rakennusten homehtumista, tutkimista, korjaamista ja tietenkin talojen suunnitteluhankkeita. Toivomme, että artikkelit avaisivat meidän ajatuksia laajemmin asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneille. Ehkäpä jotkut blogit tulevat olemaan jopa viihdyttäviä, näin haluaisin uskoa. Urheilutermein vapaasti sanottuna: rakentaminen on varsin yksinkertainen peli, jos vain pidämme pelimme yksinkertaisena. Tutkitaan ja suunnitellaan hankkeet huolella, tehdään selkeät sopimukset hankkeista, toteutetaan hanke valvottuna ja dokumentoidaan toteutus jälkipolville.

ARKVISIO, toivottaa mukavaa ja rakentavaa syksyn jatkoa kaikille.